CASXVII - Marraskuu
Myöhään illalla saapui Knoxdale Yankeesiin hevoskuljetusrekka sisältäen erittäin mieluisan tuliaisen. Siitoskäyttöön ja ARJ-kisojen valloittajiksi hankittu uudenuutukainen rockypariskunta ihastuttaa voikko-geenillään.
"Neiti voikko" eli Suiteheart, joka tallissa vääntyy ihan vain Sweetyksi, on hopeageeniä kantava kaunis voikkotamma. Sweety on hyvin hempeä kaveri, joten tiedä tuleeko siitä loppujen lopuksi kunnon kilpahevosta, mutta varmasti loistava äiti.
"Herra (tupla)voikko" alias Racketeer alis Rocky on morsionsa vastakohta, ja sen lisäksi vielä cremello. Herra höseli saa luvan oppia kisaetiketin ja voittaa monet ruusukkeet kotiin.
Pariskunnan toivotaan saavan varsan CASXIX keväällä. Sen lisäksi tekisi mieli astuttaa Racketeerilla pari muutakin tammaa tulevana CAS-vuonna. 100% varman cremellovarsan saisi astuttamalla sillä esimerkiksi itsekin cremellon Rolling Sixtien.
Voikkovärit ovat olleet yksiä suosikkejani hevosväreistä niin kauan kuin jaksan muistaa, joten ei ihme, että rockyjen voikkokanta vain laajenee. Tällä hetkellä voikkogeeniä tallissa kantavat seuraavat ponit yllä mainittujen lisäksi: Knoxdale Missouria (smoky black), Molly Buckshot (voikko), Downtown Boy (voikko), Sonny Shotz Knox (ruunivoikko) ja Knoxdale Doutzen (ruunivoikko).
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
torstai 7. lokakuuta 2010
Pikkuvarsat tarkastelussa
CASXVII - Syyskuu
Knoxdale vietti kuluneen CAS-vuoden hieman hiljaisemmissa merkeissä, mutta olemme taas tulossa takaisin paljon aktiivisempana! Ensitöikseen voisin esitellä tämänvuotiset varsat niin Amerikan kuin Euroopan talleista.
at-o. Oryol BHE on nuoren Oasis BHE:n poika, mutta isälinjalta löytyy II-palkinnon kantakirjaori Ch Donau BHE. Emän Zinoviya TN:n suku on täynnä quierolaisia. Itse Riosta odotamme tulevan kouluratsu.
rbsh-o. Bruno BHE on kauan odotettu, kotiin jäävä, orivarsa Bulwarkista. Brunon isä oli ensimmäisiä RBSH:iäni tehden hienon laukkauran. Emän, Giulia BHE:nkään uraa ei voi moittia, vaikkei se aivan häikäisevä ollut. Päätti uransa Pratap Cupin prepin toiseen sijaan. Brunosta itsestään odotamme myös laukkahevosta.
rbsh-t. Aquilina BHE tulee täysiveriori Mimen isälinjalta ja emälinja menee ioniclaiseen täysiveritammaan. Suuresta täysiveriprosentista johtuen (62,5%) odotamme "Aquasta" jonkinasteista laukkahevosta. Emä Athene Yél ei ollut hullumpi radoilla, sillä jäi vain kolmesti rahasijojen ulkopuolelle. Isä Ppoo's Nathan xx ei ollut mikään kirkkain tähti, mutta statistiikka on ihan kelpoinen.
rmh-t. Knoxdale Fairfax syntyi viime postauksessa mainitussa hallakkohurmassa. Hopeanhallakko tamma on Crackle Ionista ja omasta Knoxdale Beverly Killsistä. Faxin suvussa on tehty 3+3 linjaus tammaan Dancing Wampie, joka esiintyy kummankin vanhemman isänemänä. Nyt Dancing Wampie löytyy tallista sen jokaisen jälkeläisen kautta, sillä Beverlyn isä d'Acteur d'Armens asuu meillä, kuten tamma Wakonda BRN:n tytär Walker BRN ja Wampien kolmas jälkeläinen Creator BRN on Faxin isänisä.
rmh-t. Knoxdale Doutzen on suosikkiorini Sans Soucis'n ja Knoxdale Missourian ruunivoikko tammavarsa. Nätti neiti jatkaa rockyvarsojen nimeämisessä muotiteemaa, sillä se on nimetty supermalli Doutzen Kroesin mukaan. Doutzenissa uskoisin olevan kapasiteettia kunnon käyttöhevoseksi esimerkiksi western pleasureen (nyt kun VLRY:kin on saanut kunnolla tuulta purjeisiin!), sillä tammalla on puhtaat askellajit.
rmh-o. Sonny Shotz Knoxista ei tullut minkäänsorttista hallakkoa, mutta sitäkin hienompi ruunivoikko. Sonnyn tulevaisuus on hieman auki, sillä emän amblessa olisi hieman parantamisen varaa ja isäkin kisannut lähinnä vain showkilpailuissa. Tulevaisuus näyttäköön leivotaanko tästäkin länkkäriponi..
Lisäksi tallissa on kaksi Il'yasta ostettua akhal-tekkevarsaa Bastet IY ja Wasya IY. Bastet on palkitun Quamalitýn tyttärentytär, joten kelpaa hyvin siitostammaksi vaikkei onnistuisikaan kilparadoilla. Knoxdalessa on ennestään Quamalitýn tyttärenpoika Yamato BRA, josta ei tullut laukkahevosta, mutta kenttäratsastuksesta ori on löytänyt uutta virtaa. Wasya puolestaan edustaa vanhempia sukulinjoja, sillä sen 3. isä on Wind From The Hill's ja emälinja menee Haldiin.
Seuraavan vuoden varsoja on jo hieman mietitty, mutta kaikkia astutuksia ei ole vielä varmistettu. Ainakin Yankeesiin odotetaan syntyväksi superhienoa morganvarsaa yhdistelmästä Millionaire ja Emancipation of Mimi, joka ohi mennen mainitakseni sai tarvittavat pisteet kasaan All Sim Pleasure Horse Association Register of Merit -arvonimeen! Nykyään tamman nimi on siis kaikkine härpäkkeineen ROM VIR MVA Ch Emancipation of Mimi.

Tunnisteet:
akhal-tekke,
kalliovuortenponi,
kasvatus,
morganinhevonen,
rbsh
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)