CASXI - Maaliskuu
Vaikka laukkaurheilu on itselleni selvästi mieluisimpia kilpaurheilun muotoja virtuaalisesti, on meno Knoxdalessa alkanut kilpailevien hevosten kanssa koko ajan kääntyä yhä enemmän kohti englantilaisen ratsastustyylin lajeja. Tänä CAS-vuonna meidän nimissä kilpailleita hevosia löytyy vain 4! Luku ei kerro koko totuutta tilanteesta, sillä Kiefer Jr. starttasi viimeksi vuoden alussa ja toistaiseksi oriilla aiotaan startata vain tarpeen tullen, onhan Crash jo kolminkertanen G1-voittaja.
Hrista BHE on mukavasta luonteestaan huolimatta hieman epävarma juoksija, joka on tähän mennessä juossut poikkeuksetta joko neljän parhaan joukkoon tai jumbosijalle. Kaksinkertaisen G3-voittajan kanssa on otettu hieman rauhallisemmin, sillä tunnetusti "Rapu" on hyvin tarkka ja motivaatio kilpaa juoksemiseen saattaa lopahtaa hyvin nopeasti, vaikka tammalla onkin hyvät otteet ja lahjoja. Siksi olikin hienoinen yllätys, kun tamma toi voiton G2-tasoisille tammoille tarkoitetusta arvokilpailusta Russian Taktika Stakesista. 250 000 ve, voitto ja hyvä mieli kotiin!
Kolmas kilpaileva laukkahevonen Jordania BHE täytti vaadittavat 3-vuotta tänä CAS-vuonna ja kokemusta löytyy vasta yhden startin verran. Tarkan ja herkkäsuisen neidin kanssa ei ole ollut mikään hoppu ja panostamme mielummin myöhempään kauteen, kuten olisi tarkoitus tehdä ainoan RBSH-laukkaajan Athene Yél'n kanssa. Tamma tuli meille viime CAS-vuoden lopussa melkeimpä kisavalmiina pakkauksena, mutta selvästi kunto ei ole niin terässä, kuin miltä treeneissä on näyttänyt. Viimeksi "Atta" tosin vilautti hieman kykyjään sijoittuen Pjortoin Maiden-lähdössä toiseksi. Isä (Barathrum BHE) oli kyllä myös hyvin hitaastisyttyvää sorttia ja oli parhassa terässään oikeastaan vasta 5-vuotiaana. Toivotaan, että Atta on tullut isäänsä ja parhaat vauhdit ovat vasta edessäpäin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti