CASXIII - Kesäkuu
Neljännessä osassa kohteena on oma henkilökohtainen suosikkihevoseni Vígjáték. Lähes ponikokoinen, pieni ja hintelä Neitihevonen isolla N:llä. Silti jokin on alusta asti viehättänyt tässä hevosessa ja se on saanut kulkea mukana 5-vuotiaasta tähän päivään ollen nyt 20v. Laukkaradoilla prinsessa pelkäsi hirveästi jäävänsä muiden jalkoihin ja pullasi itsensä piippuun jääden voitotta, vaikka pari kertaa kärjen tuntumassa roikkui. Laukkauran lopetuksen jälkeen vieraillut kaikenmaailman kissanristiäisissä.
Tietysti lempitamman esikoisvarsa sai jäädä kotiin kasvamaan, t. Anastacia BHE (i. Livingstone von Siréne) on 161cm korkeasta ratsuisästä, joka kasvatti hieman varsan kokoa. Heti ensimmäisessä startissa voitto, jonka jälkeen tamman kasvaessa tuli hieman kuivempi kausi. Vauhtiin päästyään tamma oli varma ja erityisesti kestävä juoksija, joka jätti kilparadat taakseen täydessä kunnossa 7-vuotiaana lähes 30 starttia takanaan, rahaa tilillä siihen aikaan huimat miljoona. Myöhemmin palkittu LJK-II -palkinnolla.
Anastacia varsoi esikoisensa omasta Cajun BHE oriistani. Ori Gavrilo BHE on Immortelle Stallionsin omistuksessa, eikä ole koskaan kilpaa juossut, mutta ollut menestyksellinen ratsu. Porrastetuissa kilpailuissa kvaalannut itsensä alue- ja kansalliselle tasolle lähes lajissa, kuin lajissa.
Itselleni jäänyt Jordania BHE (jonka isästä mielenkiintoinen juttu Gin Ahaltekin blogissa) jatkoi siitä mihin emä jäi ja oli jopa monin verroin parempi kilpahevonen. Tamma ei jäänyt kertaakaan sijoituksien ulkopuolelle voittaen lähes puolet kilpailuistaan. Tärkeimpinä meriitteinä 4-vuotiskaudella saavutetut Agave 3 in 3 -kilpailun voitto ja Trophée de la Belgiquen toinen sija. Mielenkiinnolla odotetaan kuinka Jordanian tuleva jälkikasvu tulee pärjäämään radoilla.
Anastacian nuorimmaiset, RBSH-ori Frullino BHE, joka on menetyksekkäästä täysiverioriista BDF Mister Mighty xx ja o. Nereus BHE eivät ole vielä ehtineet radoille asti, vaikka ensiksi mainittu olisi jo reippaasti kisaikäinen.
"Viki" varsoi heti seuraavana vuonna Anastacian jälkeen toisen tammavarsan Biyala BHE (i. Akhal Paparazz), joka on myöskin ollut erittäin rautainen laukkahevonen juosten yli 30 starttia, sijoittumisprosentin ollen kuitenkin suht korkea 72 ja rahaa n. 1,8 miljoonaa. Isosiskonsa tapaan myöskin LJK-II -palkittu. Biyalan jälkikasvu ei ole kuitenkaan ollut yhtä menestyksekäs, kuin isosiskon. Useat ovat juuttuneet "ikuinen kakkonen -linjalle".
Kolmas varsa, RBSH-ori Bulwark BHE (i. King's Evil Eagle US xx) teetettiin lähinnä herätteenä, kun laukkapainoitteisista RBSH:stä alettiin puhua. Kapasiteetikas ori oli aluksi vaikea saada sopiviin lähtöihin maksimaalisen tarjonnan vuoksi, tästä kertoo varmastikin parhaiten orin kolmen voiton putki Allowancessa.. Lopulta pääsi kyllä juoksemaan aivan G1-lähdöissä asti jääden vain pari kertaa sijoituksien ulkopuolelle. Orin parista jälkeläistä vain yksi, Chevrolet Corvette GTi on laukkakäytössä, mutta ollut sitäkin parempi suurimpana voittona viimevuotinen Agave 3 in 3.
Ori Giovanni BHE (i. Kagnimir Tash) ei alkujaan pitänyt ollenkaan olla laukkahevonen, mutta omistajanvaihdoksen jälkeen siitä kehkeytyi väkivahva laukkuri. 41 starttia uran päättyen kolmen voiton putkeen G1-tasolla ja 3 in 3 -voittoon, vaikka prosentit muuten jäivät hivenen alhaisiksi (voitto 20%, sijoitus 49%). Orin jälkikasvu ei vielä kilpailuiässä.
Tamma Hael BHE (i. Sultano von Siréne) on kilpaillut isänsä tapaan kenttäkilpailuissa voittaen kahdessa tähdessä! Varsonut edelliselle omistajalleen kahdesti, joista 140cm rataesteillä kilpaillut ori Evpraksiya BRA on virtuaalinen muotovalio, II-palkinnon kantakirjaori ja YLA2.
Vikin viimeiseksi jälkeläiseksi jäänyt Leonty BHE (i. Morpheus) on aloittanut lupaavasti kahdella voitolla ja kolmossijalla. Tulenkin seuraamaan orin uraa tulevaisuudessa suurella mielenkiinnolla.
Yhteenveto: Vígjáték ei ole kummoinen yksilö kera penkin alle menneen uransa, mutta loistavaa jälkikasvua yhdistää kestävyys, pitkä kilpaurakaan ei ole este menestykselle. 4/6 tamman jälkeläisistä G1-tasoisia miljonäärejä ja menestys on jatkunut myös seuraavissa sukupolvissa. Tässä on periytyjä, vaikka itse sanonkin!
2 kommenttia:
Leonty BHE on todellakin hyvä ostos, ja minun on kyllä pakko saada joskus sellainen tamma, jonka emälinja olisi Vikistä lähtöisin. Leontyhän on juuri tällä hetkellä statistiikoiltaan 4:3-0-1-0, eli ei todellakaan mikään huono! :)
Hienolta näyttää nytkin orin statistiikka, kun kävin katsomassa. Ostin itsellekin morpheuslaisen ja täytyy toivoa, että edes osa Leontyn lahjoista tuli tältäkin taholta. :D
Itseasiassa on mahdollista saada jo vaikkapa ensi CAS-vuonna syntyvä varsa Jordaniasta, jolloin Viki olisi varsan kolmantena emänä. :)
Lähetä kommentti