CASXIV - Lokakuu
Osittain Ginin postauksen 'Sikakisaus laukkamaailmassa' kautta löytyneiden muiden postauksien innoittamana puhelen minäkin hieman aiheesta laukkahevosten kilpauran tuoma arvo. Tällä hetkellä tallissa ei asu kuin vaivaiset kaksi kilpailevaa laukkahevosta, vaikka etenkin laukkahevosiin painottavana tallina itseämme mainostamme *nolo*. Nelosryhmässä G1-tasoisten hevosten lukumäärä on pompannut taivaisiin, ihmetys taitaa olla enemmänkin hevonen joka ei ole kyseisellä tasolla kilpaillut. Etenkin orivalinnoissa tämä aiheuttaa päänvaivaa, sillä en tahtoisi varsani isäksi, tai emäksi, hevosta, joka on ensin juossut yli kymmenen kertaa maidenin häntäpäässä, kunnes on tullut voitto ja siirtynyt sitten tekemään samaa G1-tasolle sukuluokituksen perusteella, kunnes hevosesta on tullut miljonääri - huonolla statistiikalla.
Omista hevosistamme Fenenilin pitkä ja kivikkoinen tie maidenissa ihmetyttää näin myöhemmin, millä mentaliteetillä olen tuollaista jumbojettiä noin kauan jaksanut junnata lähtöpisteessä? Myöhemmin tammalla ei nousuun kääntyneen uran jälkeen lähdetty yrittämäänkään ylöspäin G3-voiton napsahtaessa, sillä hevosen voittosumma ja statistiikka ovat kaikkea muuta kuin ykköstason kilpahevosen. Tämän myötä "Finen" tytärtä Lenora BHE:tä ei myöskään taideta kilpailuttaa tasoa korkeammalla, vaikka kuinka monesti G3-tasolla voittaisi, kun ei tamman uran alku ole siihen antanut suurempia syitä.
Miljoonan saa nykyisin halutessaan hetkessä kasaan, joten rahakkaiden hevosten arvo on laskenut. Nelosryhmälle ei ole olemassa montaakaan rahakasta kilpailua, joista vain pari pyörivät aktiivisesti, joten suurta rahaa ei toisaalta ole paljoa tarjolla, joten mistä nämä lukuisat miljoonärit oikein tulevat?! Aikoinaan oli suuri merkkipaalu, kun ensimmäisistä omista kasvateista Anastacia BHE ja Bulwark BHE siirtyivät miljonäärikerhoon. Nykyisissä tilanteissa ei pitäisi katsoa liian sokeasti voittosummia. Jordania BHE ylitti juuri ja juuri miljoonan rajapyykin, kiitos suurkilpailujen, mutta olisi hyvä hevonen ilman niitäkin. Toinen näin äkkiseltään mieleen tullut hienon uran tehnyt tamma on Prestassa asuva Katya of Lycan, joka prosenteista katsottaessa on "Hayaa" parempi. Voittosumma sillä ei kuitenkaan ole kuin "vain" 0,5 miljoonaa, sillä omistaja on tajunnut olla ylpeä lahjakkaasta (=arpaonnisesta) tammasta, eikä ole lähtenyt juoksuttamaan sitä enempää kuin on tarvetta! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti